☆ ʙᴏʀɴ ᴍᴀʏ 18ᴛʜ, 1967, ɪɴ ʟᴜɴᴅ, sᴡᴇᴅᴇɴ. 72'8'' ᴛᴀʟʟ, ᴡᴇɪɢʜs 154ʟʙs. ᴍᴀʀʀɪᴇᴅ. ☆ ʀᴇsɪᴅᴇɴᴛs ᴀᴛ ᴍᴀɴʜᴀᴛᴛᴀɴ, ʀɪᴠᴇʀsɪᴅᴇ ʙʟᴠᴅ., ᴀᴘᴀʀᴛᴍᴇɴᴛ #176. ᴘʟᴀʏs ɢᴜɪᴛᴀʀ ɪɴ ᴠᴇʟᴠᴇᴛ ʙᴏɴᴇs ᴀɴᴅ ᴅʀɪᴠᴇs ᴀʀᴏᴜɴᴅ ᴡɪᴛʜ ʜɪs ʙᴜʀɢᴜɴᴅʏ '69 ᴄʜᴇᴠʀᴏʟᴇᴛ ɪᴍᴘᴀʟᴀ. sᴜғғᴇʀs ғʀᴏᴍ ʜʏᴘᴏᴋᴀʟᴇᴍɪᴄ ᴘᴇʀɪᴏᴅɪᴄ ᴘᴀʀᴀʟʏsɪs, sᴏ ɪs ɢʟᴀᴅ ɴᴏᴛ ᴛᴏ ʜᴀᴠᴇ ᴀɴʏ ʙɪᴏʟᴏɢɪᴄᴀʟ ᴄʜɪʟᴅʀᴇɴ. sᴜᴄᴋs ᴀᴛ ʟᴀɴɢᴜᴀɢᴇs, ᴍɪxᴇs ʜɪs ᴇɴɢʟɪsʜ ᴡɪᴛʜ sᴡᴇᴅɪsʜ sᴏᴍᴇᴛɪᴍᴇs.  Mies elää varsin pitkälti omissa mielikuvitusmaailmoissaan, joita sarkasmi, narsistisuus, paranodia sekä kiukuttelu värittävät. Eipä olisi uutta, jos Andréas aloittaisi keskustelun uuden tuttavuutensa kanssa suoranaisella vittuilulla toisen osapuolen pituudesta tai mistä hyvänsä. Ujommat sekä herkemmät osapuolet voivat myös tuntea itsensä vaivaantuneeksi rivosuisen herran seurassa. Hän kun ei pahemmin ajattele mitä suustaan päästää. Jälkikäteen hän kyllä voi ajatella, että nyt taisi olla vähän liian härski vitsi keskenmenosta heitettyä, mutta eipä hän paljoa paina ajatusta asialle, vaikka toinen osapuoli loukkaantuisikin sanomisistaan. Oma näkökanta kun miehellä on, että jokaisesta asiasta voi heittää vitsiä ja niin hän tekeekin. Omistaankin vaivoistaan hän voi huolella kehittää törkeitä juttuja ja nauraa makeasti päälle. Mitä turhia sitä synkistelemään, kerranhan sitä tällä pallolla tuhoa kylvetään. Kaikestahan on näinollen otettava ilo irti. Tai ei ehkä ihan jokaisesta asiasta. Mies kun on varsin turhautunut nykyiseen ihmiskunnan tilanteeseen ja voisi ihan mielellään ottaa osaa kilpailuun, jossa joukko homo sapiens –lajin edustajia lätkäistään suljetulle alueelle toisiaan saalistamaan. Ainakin siinä mielessä hän olisi mukana, että voisi päästää joitakin henkilöitä pois päiviltä. Vinksahtanut mieli kun on useammankin kerran ajatellut ihmishengen riistämistä. Varmasti nelikymppinen niin olisi jo tehnyt ihan extempore –tilassa, jos vain tietäisi ettei jäisi asiasta koskaan kiinni. Etenkin raivokohtauksiensa aikaan on ihmishenkien lähtö ollut lähellä. Väkivaltataustaahan Andréasilla on näiden kiukunpuuskien jodosta ilmennyt. Osaahan mies jo itseään hillitä sen verran, ettei nyt ihan niin pienestä pimahda kuin nuorempana. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten hermojen pettäminen saattoi tapahtua niinkin pienestä asiasta kuin plektran putoaminen lattialle kesken kappaleen harjoittelun. Tässä tilanteessa saivat muut huoneessa olijat kokea pitkäaikaista kiroamista ja liian lähelle siiryessään kolauksen kielisoittimesta. Mutta kuten sanottua, on hän oppinut itseään hillitsemään reippaalla kädellä. Turha ärsyttäminen ei kuitenkaan kannata, sillä vastapuoli kyllä saa kokea varsinaisen huutoraivoamisen korkeilla desipelilukemilla. Väkivaltaa mies ei kuitenkaan ole pahemmin ikinä kannattanut, mutta kun silmät näkevät vain punaista ympäristöntajun kaikotessa on hän muutamaan otteeseen sortunut päällekarkaukseen ja muutaman luun murtamiseen puolin ja toisin. Sitähän herrasmies pelkääkin, että menettää vielä perheensä nähden malttinsa lopullisesti ja menettäisi rakkaimpansa. Perhe onkin Andréasille kaikki kaikessa. Hänet kun kasvatettiin arvostamaan perhearvoja sekä kunnioittamaan toisia. Kunnioituspuoli tuppaa välillä olemaan miehella hakusessa, mutta hän tekee aina kaikkensa rakkaimpiensa puolesta. Etenkin vaimo sekä tuon mukana tulleet lapset ovat muodostuneet miehelle jopa niin tärkeiksi, että hän kliseisesti laittaisi oman itsekkään luonteenpiirteensä sivuun ja tekisi mitä vain noiden vuoksi. Vaikka mies kuitenkin pyrkisi olemaan hyvänpäiväntutuillensakin kuinka rehti ja luotettava, jäävät ne tosiaan vain yrityksiksi. Omien etujen itsekäs ajattelu menee noiden vähemmän tärkeiden ihmisten edelle. Kriittisen paikan tullen kun mies voi kylmästi hylätä toiset, etenkin jos tilanne ei häntä itseään millään tapaa miellytä. Jotakin sairasta nautintoahan mies saa nähdessään toiset ongelmissa ja taistellessaan itseään eteenpäinn elämässään. Ulkoisesti Andréas ei tätä näytä, mutta sisällä pulppuaa suooranainen ilo tuttavan kadotettua uutukaisen autonsa avaimet. Tällaisen tilanteen kuitenkin sattuessa läheiselle henkilölle, muuttuu miehen maailmankatsomus täysin eikä vahingonilo enää ole hauska asia. Tällöin hän tekee kaiken voitavansa, jotta asiat saadaan takaisin raiteille. Mies voi uppoutua näihin auttamispuuskiinsa jopa niin syvästi, että unohtaa huolehtia omasta terveydestään. Näinhän on pariin otteeseen päässyt käymään, viimeisimpänä olivatkin vaimon veljen häiden suunnittelut. Musiikkipuolesta vastaaminen ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, vaan sattumoisin noihin aikoihin pahasta flunssasta kärsivä mies rasitti itseään vain turhan paljon valvomalla yöt läpensä soittolistoja sekä sävellyksiä luoden. Painoakin mies menetti muutamassa viikossa kolmen kilon verran. Stressaaminen ei muutenkaan ole koskaan tehnyt hyvää miehen jo heittelevälle psyykkeelle. Luovuttajatyyppiä hän ei koskaan ole ollut, vaikka välillä on paineen alla mieli tehnyt. Tämä itsepäisyys tekee Andréasista myös todella raivostuttavan riitapukarin. Herra kun on aina se, joka sanoo viimeisen sanan eikä hän myöskään ole ensimmäinen, joka lähtee sovintoa tekemään. Mistään vihanpidosta hän ei liiemmin välitä, mutta kun toinen osapuoi tulee valkoista lippua liehuttaen paikalle, ei hän voi kuin tyytyväisenä myhäillä. Kun hän saa ihmiset käyttäytymään alistuvasti itseään kohtaan, saa tuo sairas mieli morfiinipiikitystä muistuttavaa hyvänolontunnetta tilanteesta. Mikään kivikasvoinen mies ei ole, vaikka pahemmin hän ei tunteitaan aina lähdekkään näyttämään. Loppupeleissä hän on varsin mukava herrasmies. Käytöstapoja häneltä kyllä löytyy, kuten naiset kulkevat aina ensin ovesta – oli siinä sitten taka-ajatuksena takapuolen tiirailu tai ei. Vaikka mies jäisikin kiinni tällaisesta sopimattomasta mutta silti niin miesmäisen luontaisesta käytöksestä, onnistuu hän aina itsensä saamaan pois ongelmista uskomattoman karismansa avulla. Ei hänen tarvitse kuin vähän päätään kallistaa ja tapittaa vastassa olijaa haaleilla silmillään, viattomuuden paistaen noista jäisistä kristalleista tummien hiussuortuvien lomasta. Tähän kun vielä lisätään uskomattomat puhujantaidot niin vältytään vakavammilta turpareissuilta. Rahaahan mieheltä löytyy, mutta tällä hän ei ole koskaan lähtenyt asioita selvittämään eikä niin aio tehdäkkään. Paljoakaan ei mies edes varallisuudellaan lähde leuhkimaan. Tokihan hän nauttii helposta elämästä ja todella mukavuudenhaluisena ihmisenä ei hän lähde valittamaan kyetessään hankkimaan itselleen juuri sen pehmoisen ja hyvännäköisen sohvan jonkanyt sattuu haluamaan. Vaikka materialistiksi ei mies itseään kovinkaan luokittelisi, on siinä kuitenkin perheenjäsenillä syytä huokaista syvään, kun herra raahaa kotiinsa taas jotakin antiikkista rompetta, jonka sattui vain kaupungilla vaeltaessaan huomaamaan ja ”koska halvalla sai”. Aika-ajoin Andréasin päässä liikkuu ajatus, millaistahan se olisi olla tavallinen työssä käyvä pulliainen ja kulkea rauhassa kaduilla. Noh, voisihan sitä ajatella varsin tylsäksi. Huomion saanti on miehelle varsin tyydyttävä olotila. Tuntea itsensä tärkeäksi, ihailluksi, palvotuksi, tämä on jotakin sanoinkuvaamattoman ihanaa. Ei hän samanlaista tyydytystä varmastikaan saisi työskennellessään varastomiehenä, jota kummoisempaa työtä hän tuskin koskaan itselleen jaksaisi edes hakea. Andréas pitää kovasti elämän pienistä rytmeistä. Aamut alkavat aina lämpöisellä suihkulla, jonka jälkeen on vuorossa kupillinen tai kaksi kahvia sekä tilanteen mukaan myös jokin hedelmä vatsan täytteeksi. Mikään aamuihminenkään kun herra ei ole, joutuu hän välillä luistamaan muuten niin nautittavista aamuhetkistään, jotta hän ehtisi sovittuun tapaamiseen. Ajallaan hän harvoin on, oli tapaaminen sitten illalla tai aamulla. Pitäähän sitä itsensä laittaa nätiksi, vähän nettiä selailla, sekä etsiä aina hukassa olevaa puhelinta tai avaimia. Kyllähän se miestä itseään jo alkaa pikku hiljaa ärsyttää, kuinka aikataulujen noudattaminen on niin hankalaa sekä jatkuva soittelu "sori tuun vähä myöhässä", alkaa jo olla toistuva, ärsyttävä tapa. Tosin sitten kun Andréas onnistuu ajoissa olemaan ja päätyy itse toista osapuolta odottelemaan syystä tai toisesta, alkavat hänen päänsä ajatukset heittää ehdotuksia, josko vastapuolelle onkin sattunut jotain tai tämä ei ilmaannukkaan paikalle ilman syytä. Taas joutuu kitaristi soittelemaan ihmisiä läpi, kysellen missä mahtavat olla tulossa. Mutta minkäs ihminen voi vilkkaalle mielikuvitukselleen. Miekkonen kun on varsin epäluuloinen asiasta kuin asiasta. Jopa paranoidi. Yksinkin kotona ollessaan omituista ääntä kuullessaan on hänen valmiina pingahtamaan sängyn alle turvaan mahdollisen murhamiehen tieltä. Toisaalta uteliaisuus vie voiton itsesuojeluvaistosta ja hänen on lähdetttävä jatkuvasti puhellen ja huhuillen tutkimaan kolme makuuhuonetta omaavan asuntonsa läpikotaisin. Vaikka kuinka kotitalo onkin vartioitua aluetta, mies kyllä keksii päänsä sisällä aina uusia tapoja murtautujilla päästä asuntoon. Kun tämä rutiinilla jo toimiva kierros on saatu päätökseen, voi mies huokaista helpotuksesta, ettei vierasta löytynyt. Rentoutuminen kuitekin on mahdotonta vielä hetkeen, sillä pienikin uusi ääni saa jokaisen niskavillan nousemaan pystyyn. 
Ulkoisesti Andréas on naisellisen miehekäs. Mustiksi värjätyt, alkujaan vaaleanruskeat hiukset verhoavat puolipitkällä leikkauksella tasaisen soikeita kasvoja, jotka ottavat neliömäistä muotoa leuan kohdilta. Pohjoismaiset sukujuuret ovat selkeästi esillä miehen iholla, joka ei mitään kovin tummaa sorttia ole, vaikka vähän onkin väriä ottanut. Huomiota miekkosessa kuitenkin herättävät jäänsiniset, suoraan sieluun tuijottavat silmät. Väsyneenoloisen ilmeen ihmettelykin jää muilla täysin taka-alalle säihkysilmien paljastuessa joko peittävien aurinkolasien tai silmille karanneen otsatukan takaa. Aika-ajoin mies vielä rajaa silmänsä enemmän tai vähemmän paksulla kerroksella tummaa silmämeikkiä vain korostaakseen katseensa pistävyyttä. Erikoisista tapittimista on kuitenkin haittansa. Ei se huomion saanti niin paha ole kuin valonarkuus. Kirkkaat valot kun kipeyttävät äijänkäppänän silmiä varsin nopeasti huonon pigmenttisuojan tuloksena. Näissä tapauksissa paksut aurinkolasit tulevat enemmän kuin tarpeeseen. Asusteet ovat muutenkin herralla kovassa suosiossa. Etenkin sormukset, joita hän omistaa varsin mittavan kokoelman arvokkaista timanttikoristelluista aina perinteisiin torimyyjien kauppaamiin rihkamoihin. Pääasiassa nämä kuitenkin ovat hopeansävyisiä pienillä, satunnaisilla väriläikillä. Näyttävyys on kuitenkin se pääasia, täysin päinvastaisesti verrattaessa miehen rannekkeisiin. Nämä kun yleensä ovat varsin yksinkertaisia, kuten kettinkikuvioisia tai perinteinen ranteen ympäri solmittava nahasta punottu köynnös. Ateismisentyylisestä maailmankatsomuksestaan huolimatta miehellä riippuu kaulassaan usein läjä erilaisia ristiriipuksia. Ihan vain siksi, että ne näyttävät päällä hyvältä. Pahemmin hän ei ajattele erilaisten logojen merkitystä kunhan vain päällepantava näyttää kauniille ja mukavalle yllä. Miehen vaatetustyyli on silmiinpistävän rockhenkinen. Ja varsin yksivärinen. Mustaa löytyy ja paljon, jopa kesäkuumalla. Mutta eipä hän mikään yli-ilopilleri luonteeltaankaan ole, joten tumma sävy sopii hyvin kuvastamaan hänen ajatusmaailmaansa. Joitakin väriläiskiä miehen päivittäisissä vaatteissa kyllä on nähtävillä, mutta tämäkin on pääsääntöisesti hopeista joko vyönsoljista, koruista tai niiteistä. Tatuoidut käsivarret ovat pitkälti samaa sarjaa vaatevärjäyksen kanssa; tummaa satunnaisella väriläiskällä. Matala kipukynnys onkin estänyt miestä ottamasta itselleen yhtään sen enempää kuvia mitä nyt omistaa, vaikka kovasti hän haluaisikin kehoaan koristella enemmän ja enemmän. Ei sentään niin paljoa, että oma iho ei enää alta paistaisi, mutta ei muutama kuva ikinä haittaisikaan. Mies on varsin nirso ja katsoo tarkkaan ennen kuin jotakin suuhunsa laittaa. Kuten paistettu sipuli näyttää jo niin ällöttävälle, että sellaista ruoassaan nähdessään hän pääsääntöisesti erottelee ne erilleen ja jättää syömättä. Tämä nirsoiluhan johti aikoinaan jopa ihan syömishäiriöön asti, jossa mies ei voinut suuhunsa muuta tunkea kuin olutta ja ranskalaisia. Tämä kyllä näkyi rapistuneessa ulkomuodossa, mutta onnekseen hän on nyt saanut itseään niskasta kiinni eikä enää ole yhtä valikoiva sapuskojensa suhteen. Etenkin tytärpuolen astuminen elämään on tässä auttanut, sillä ei miekkosta huvita tuolle antaa esimerkkiä huonosta ruokavaliosta. Tokihan yhä ongelmia tuovat vieraat annokset, jotka vähääkään näyttävät omituisilta. Terveytensä kannalta herra kuitenkin on jättänyt runsashiilidydraattiset ruoka-ainekset vähemmälle, pääsääntöisesti viljatuotteet. Suolaakinhan hän käyttää vain, jos se on välttämätöntä aterian makujen suhteen. Paralyysisairautensa vuoksi Andréas on myös lähtenyt kokeilemaan erilaisia ruokavalioita, kuten täysen vegetarista. Nämä ovat kestäneet pääsääntöisesti kaksi päivää, korkeintaan viikon kun innostus on hiipunut. Valikoivan ruokavalionsa ansiosta mies on pitänyt painonsa hienosti kurissa, sillä hänen suvussaan on tavattu varsin paljon ylipainoa. Tämän geeniperimän pelkääminen on varmaankin osasyy ailahtelevaan suhtautumiseen ruokaa kohtaan. Jos hän vain antaisi itsensä olla, varmasti mies olisi jo selkeästi pyöristynyt aivan kuten nuorempi veljensä. Raskasrakenteinen, kunnon miehekäs kehonrakenne kuitenkin estää Andréasia olemaan mikään luuviulu, mikä hänen mieltää joskus hämääkin. Hoikka kun hän mielellään olisi ja tuohon hän on tähdännytkit erilaisilla hulluilla dieeteillä. Mutta geeniperimälleen kun sitä ei mitään voi, on miehen vain aina täytynyt huokaista syvään ja tyydyttävä kohtaloonsa, pian kuitenkin taas jotakin hoikentavaa yrittäen. 
Grönquistien perhe oli mitä tavallisin, mitä Ruotsin Göteborgista saattoikaan 70-luvun alussa löytää; kaksi lasta, omakotitalo rauhallisella alueella, rakastavaiset vanhemmat sekä saksanpaimenkoira. Eläinrakkaana poikana Andréas kuljetteli kotiinsa aina ties mitä öttiäisiä niitä ulkoa löytäessään – milloin käärmeenpoikasia, milloin kotipihasta harhailemaan lähteneitä kissoja. Poika tuppasi myös olemaan uskomattoman taitava käsittelemään noita eläinkunnan ystäviään. Tämänhän äiti Malin sai myös huomata kuljettaessaan poikaansa mukanaan hevosharrastuksissaan. Nopeasti vaaleahiuksinen poika edistyi ratsastusalallaan ja seitsenvuotiaana hänelle hankittiin jo oma russponi, Gösta. Vanhemmat olisivat toki toivoneet, että poika alkaisi menestyä koulussa yhtä hyvin kuin hevosalallaan, mutta haaveiksi ne jäivät. Koulujen alku sujui pääsääntöisesti mallikkaasti, mutta pikkuinen tuppasi keräämään ongelmia ympärilleen. Miltei viikottain vanhemmat saivat puhelun rehtorin kansliasta kuinka poika oli taas jälki-istunnossa. Ilkeähän tämä lapsi ei ollut, ainoastaan utelias sekä asioita turhan kyseenalaistava. Kerrankin oli kahdeksanvuotias kiivennyt kolmannen kerroksessa olleen luokkahuoneen ikkunasta ulos vain saadakseen tietää pystyikö hän hyppäämään läheiseen lumikinokseen. Kyllä hän siinä onnistui varsin taitavasti pienillä, haittaamattomilla ruhjeilla. Koulun henkilökunta vain ei tuntunut temppua arvostavan ja hän saikin kuulla varsinaista sättimista rehtorin kaivaessa lyhykäistä poikaa parimetrisen kasan pohjalta. ”I will be the king, I will rule forever”, olivat poikasen enimmäiset sanat Pine Hillsin elementary schoolissa kun opettaja kysyi luokkaan saapuneelta uudelta oppilaalta, mikä hänestä isona tulisi. Perhe oli jättänyt Ruotsin taakseen ja siirtynyt isän liiketaloustoimien perässä Albanyn kaupunkiin. Pojista nuorimmalle siirto ei tuottanut ongelmia, vaan tuo oli oikein innoissaan uudesta maasta. Vanhempi taasen oli muuttoa vastaan. Eihän Andréas Jr. olisi halunnut jättää hyväksi ystäväksi muodostunutta poniruunaa. Edes ratsastusharrastuksen jatkaminen toisella mantereella ei asiaa lohduttanut. Ihankuin surua ei olisi nyt jo ollut tarpeeksi, niin kohtalo päätti ottaa ja vääntää pikkupojan mieltä yhä tiukemmalle umpisolmuun. Vain vajaa kahta viikkoa suurelle mantereelle muuton jälkeen perheen jo iäkkääksi ehtinyt koira joutui palloleikkien tiimellyksessä auton yliajamaksi sinisilmäisen pojan silmien edessä. Näistä tapahtumista itseensä sulkeutunut, kieltä huonosti puhuva poika oli erinomainen nälväilyn kohde koulussa. Vastaankaan kun hän ei osannut sanoa. Vanhemmat vain olivat tyytyväisiä, kun enää ei tarvinnut odotella äkäisiä soittoja rehtorin kansliasta. Eivätpä he kuitenkaan tienneet kuinka yksinäinen kymmenvuotias oli uudessa luokassaan. Kyllähän pariskunnan huolet nousivat pintaan ennen niin puheliaan ja iloisen pojan hiljentyessä ja viettäessä yhä enemmän aikaa huoneessaan. Arvosanatkin lähtivät ymmärrettävään laskuun entisestään, kun pieni oli kadottanut kaiken motiivinsa tulevaisuutta kohtaan. Hänellä pyöri vain ajatuksissa se, kuinka mikään ei tulisi muuttumaan, eikä hän ikinä oppisi englantia kunnolla päästäkseen menestymää uudessa kotimaassaan. Ilonpilkettä poika kuitekin tuli saamaan kaksitoistavuotiaana hänen saadessaan oman kitaransa. Olihan hän jo koko ikänsä tapaillut nuotteja isänsä kitaroilla, mutta ensin tulivat hevosharrastukset ja sen jälkeen lapsuisiän masennus, jotka veivät hänen huomionsa musisoinnista ensimmäisiksi elinvuosikseen. Tämä punavalkoinen Epiphone Les Paul –kitara oli nyt pojan uusi silmäterä. Isän opastuksella poika kehittyi uskomattoman taivakasi nopealla tahdilla. Rankka, sormet auki repivä harjoittelu tuotti vain tulosta poika sai itselleen lisää motivaatiota elämänsä suhteen. Vihdoin hän uskalsi sanoa kiusaajilleen vienosti takaisin. Eräänä kevätpäivänä esiteini kuitenkin pillastui totaalisesti jatkuvaan tuuppimiseen. Pelkkää punaista nähden, suunnattoman raivon vallassa hoikka Andréas päätyi karkaamaan itseään huomattavasti isokokoisemman ärsyttäjän kimppuun. Painiottelut tuoksinnassa riitapukarit saivat kumpaisellekkin aikaan naarmuja ja mustelmia. Mutta pienikokoisempi onnistui hampaillaan iskemään kiusaajaansa poskeen sen verran lujaa, että tuolla on varmastikkin vielä tänä päivänä purujälki pullealla poskellaan. Kolmen päivän erotushan tästä jo pitkät hiukset kasvattaneelle Andréasille siunaantui palkinnoksi, mutta eipä häntä enää sen päivän jälkeen kiusattu saati katsottu kieroon. Teinivuodet olivat juuri sitä, mitä monen muunkin nuoren elämä; musisointia, viinaa, rellestämistä ja naisia. Kova poikahan hän oli naisia itselleen haalimaan söpöä ulkonäköään häikäilemättömästi hyväksi käyttäen. Eipä hän kuitenkaan vakavamielisesti lähtenyt naisia hurmaamaan, ainoastaan omaa tyydytystä hakien. Mutta ne hetket, kun nuorukainen sattui tapaamaan oikein viehättävän neidin, ei hän voinut kuin manata omaa kykenemättömyyttään koskaan tuottaa lapsia. Ei hän vielä seitsentoistavuotiaana olisi lähtenyt perhettä perustamaan, mutta jo lapsesta asti kytenyt ajatus omasta jälkikasvusta kuitenkin houkutteli ja suuresti. Noh, näitä asioita hän ehtisi myöhemmällä ikää miettimään, ensin hän keskittyisi musiikkiinsa. Niin hän tottavie teki, vaikka toivottomalta touhu joskus bändien kanssa näyttikin; muilla jäsenillä ei ikinä tuntunut olevan yhtä paljoa motiivia kuin Andréasilla itsellään. Teinin oma intokin alkoi vähitellen hiipua isän kuoleman myötä. Andréas seniorin paralysoivaa sairautta ei oltu koskaan otettu puheeksi lasten kuullen, mutta tokihan veljekset olivat huomanneet, ettei isällä kaikki ollut aina ihan kunnossa. Vain vähän päälle nelikymppinen mies päättikin maallisen matkansa hengitysteiden lamaannuttua. Andréas oli kyllä itsekkin jo tietoinen, ettei hänen kehossaan kaikki kunnossa ollut ajoittaisten lihasheikkouksien sekä täydellisen toiminnan puute jaloissa. Testien myötä varmistuttiin, että kumpikin pojista kantoi tätä samaista geenivirhettä, joka halvaannuttaessaan hengitystiet olisi hengenvaarallinen. Kahdeksantoistavuotiaasta asti mies onkin ottanut kaliumtabletteja oireitaan helpottamaan. Pahimmissa tapauksissa lääkettä on kuitenkin jouduttu antamaan suoraan suoneen. Noita hätätilanteita varten mies mielellään pitää tänäkin päivänä neulaa lähettyvillään. Mutta kuten sanonta menee, jokaisella pilvellä on omat hopeareunansa. Niin oli myös aikuistuva miehen elämässäkin. Keikkaillessaan senhetkisen yhtyeensä kanssa New Yorkilaisella clubilla sattui yleisössä olemaan maineikkaan yhtyeen solisti, joka kiinnitti heti huomiota lavalla heilulvaan, blondiin kitaravirtuoosiin. Vain muutaman koesoiton sekä juttelutuokion jälkeen päätyi Andréas uudeksi kitaristiksi entisen tilalle ihannoimassaan rokkibändissä, Hysteriassa. Sex, drugs and rock n roll. Tämä kuvastaa miehen koko kymmenvuotista rämäpäisyyskautta aina kolmikymppiseksi asti. Vuonna 1988 mies kun juhli parikymppisiään uutukaisen bändinsä hoivissa tien päällä, oli nätisti käyttäytyinen mahdotonta. Viinan mies tiesi tekevän hallaa terveydelleen, mutta kukapa sitä sen paremmin tuossa tilanteessa ajatteli. Olisihan se ollut varsin pitkäveteistä istua bussissa useita tunteja päivässä yhtyeen kierrellessä Yhdysvaltojen stadioneita, joten pulloa tuli tyhjättyä reippaaseen tahtiin. Huumeista Andréas ei ollut teinivuosinaan kovinkaan välittänyt, mutta nyt kuvaan astuivat marihuanan lisäksi vähän kovemmatkin tavarat spiidistä kokaiiniin. Etenkin jälkimmäinen koukutti miehen täysin useiksi vuosiksi. Vielä tänäkin päivänä hän taistelee tuota huumetta vastaan. Elämäntyyli oli täyttä rappiomeininkiä, mutta yllättävää kyllä miehen soitto ei tästä juurikaan kärsinyt. Eteenpäinpyrkivä mieli kun oli se, joka piti yhtyeen pinnalla yhdeksänkymmentäluvun alkupuoliskon, jolloin tukkahevivaikutteiset bändit kaatuivat yksi kerrallaan angstaavan grungen tieltä. Tästä surupuseromusiikista Andréas ei pitänyt sitteh yhtään, ja otti itsekkin jopa osaa yhtyeensä kappaleiden kirjoittamiseen. Tästä syntyikin todellinen hittikimara, ”Still Kicking”, joka oli suoranainen fuck you –viesti inisevälle fanellipaitakansalle. Paikoilleenkaan bändi ei jäänyt odottamaan tuon särökitarantäyteisen ilmiön laantumista, vaan levyjen myötä kutsui tie. Sekä viina, naiset ja humeet. Hysteria olikin autuaan joko tienpäällä tai studiossa. Omaa asuntoakaan Andréas ei omistanut, vaan majaili aina missä milloinkin. Suosio vain oli loppua 26 –vuotiaalta kitaristilta lyhyeen eräällä kesäisellä jalkapallostadionilla pidettävällä konsertilla Münchenissa. Sairautensa aiheuttama kohtaus nimittäin halvaannutti koko miehen kehon aina hengitysteihin asti. Onnekseen hän oli huomannut heikkenevän olotilansa jäykistyneistä lihaksista ja ehti juuri sopivasti hoiperrella pois fanien näköyhteydestä ennen kuin lyyhistyi henkeään haukkoen maahan. Tällaista kuolemaa ei Andréas itselleen toivonut ja alitajunnassaan hän pystyi jo näkemään oman hautakivensä hoitamattoman heinikon keskellä suuren tammen juurella. Mitään ripeää ei pelastustoiminta ollut, sillä eihän bändikavereita lukuunottamatta kenellekään oltu kerrottu miehen taipumuksesta saada tällaisia halvaannuttavia kohtauksia. Eipä tauti edes ollut näin huonoon kuntoon nuorukaista vielä ajanut, ainoastaan raajoja oli ollut pahimmassa tapauksessa toimimattomana. Alkuunhan epäilyksenä oli yliannostus kokaiinia, mutta pienellä aivotyöskentelyllä todellinen syy kohtaukselle saatiin selville. Paikalla olevan ensiapuväestön avulla mies sai viime hetkellä suonensisäisesti tujun annostuksen kaliumia kehoonsa. Vietettyään yönsä sairaalan happilaitteeseen kytkettynä Andréas teki elämäntapamuutospäätöksen; hän hakeutuisi irti huumeista. Vaikka päihdepuolella ei ollutkaan suurta tekemistä sairastelun kanssa, ei hän siltikään halunnut ottaa sitä riskiä, että nuo mielensekoittajat veisivät hänet hautaan. Illan tapahtumat olivat selvästikkin järkyttäneet herkkää mieltä. Vieroitushoidot olivat nyt takana. Uudet kokaiiniriippuvuudet tulivat ja menivät vuosien saatossa itsevieroitukseen turvauduttaessa. Syyskuisena iltana asunnossaan kappaleita sovittaessaan kolmikymppinen sai kuitenkin omituisen yhteydenoton. Hän olisi kuulemma muutaman vuoden ikäisen tyttölapsen isä. Eipä Andréas tätä voinut uskoa, ei edes positiivisen isyystestin jälkeen. Eihän hänellä ole edes prosentin mahdollisuutta saada lapsia. Totta puhuakseen ei mies alkuun edes tyttärensä äitiä muistanut, mutta pienen pohdintatuokion jälkeen lamppu välähti päälle ja palaset alkoivat loksua kohdilleen. Eipä kaksikolla ehtinyt olla kuin pariviikkoinen suhde takana, joka kaatui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Valitettavasti nainen ei kuitenkaan halunnut Andréasin olevan osana lapsen kasvatusta tietäessä toisen olevan mitä oli – rääväsuinen huumepäinen rokkari ei todellakaan olisi mikään malliesimerkki pienelle lapselle. Mies ottikin kaiken ilon irti siitä tunnin mittaisesta hetkestä, jonka hän nelivuotiaan kanssa pystyi viettämään ennen kuin hän menettäisi tytön elämästään. Tatuoituaan sanan miracle vasemma puolelle rintakehäänsä vaipui mies masennukseen omaa heikkouttaan kohtaan. Naiselle hän ei voinut olla yhtään vihainen kieltäessä isää tapaamasta tytärtään, olihan tämä kokaiinikoukku itse aiheutettua. Jolanda Marsh, kaunis ja nuori nainen. Andréas oli tuohon neitokaiseen tutustunut jo 90-luvun lopulla. Harmi vain kun neitokaisella oli jo mies kainalossaan. Sekä viisivuotias lapsi. Eipä jälkimmäisestä niin paljoa ollut haittaa kuin ensimmäisestä, yrittipä Andréas jopa saada kaksikkoa alkuun eroamaan vain itseään ajatellen. Sitä se rakkaus teetti, turrutti jo valmiiksi tyhjäkäynnillä toimineen ajatustoiminnan. Mittari louskutti jo ikävuotta 40, kun Andréas viimein avioitui pitkäaikaisen rakkautensa kanssa. Tämän johdosta mies teki myös päätöksen irtautua lopullisesti kokaiinista. Eihän hän mikään aktiivikäyttäjä enää ollut, ainakaan pääsääntöisesti. Rankempia lipsauksia kuitenkin ilmeni aika ajoin. Suunnitelmista poiketen ei tämä onnistunut ihan toivotulla tapaa, mutta pystyypä miekkonen olemaan jo parikin kuukautta ilman valkoista jauhetta. Motivaatiota hänelle kuitenkin antavat vaimon edellisestä liitosta tulleet lapset. Eiväthän nuo kaksi mitään pieniä enää olleet, mutta saipa mies edes jotenkin toteutettua ikänsä kestänyttä haavetta omasta perheestään. Elämä tuntui muutenkin menevän miehellä vain parempaan ja parempaan suuntaan. Mitä nyt lakimiehenä toimivan pikkuveljensä paikallaoloa hän ei enää kestänyt lukuisten riitojen päätteeksi. Hysterialla meni mainiosti tuon ollessa yksi menestyneimmistä yhtyeistä, kaunis ja rakastava vaimo odottamassa kotona kiertueiden päättymistä, kaksi mahtavaa lapsipuolta… Harmaita varjoja tietenkin jokaisessa onnessakin aina löytyy, miehen tapauksessa tämä oli pelko halvaantumisesta. Hänen oikea kätensä kun ei enää toiminut samalla tapaa kuin vielä kymmenen vuotta sitten, vaan tunnottomuutta esiintyi lähes viikottain. Jatkuvalla lääkityksellä tätä vaivaa kyllä saatiin vähän lievitettyä, mutta seuraavan halvauskohtauksen iskemistä ei koskaan voinut ennustaa saatika sitä, tulisiko se olemaan lievä lanteet jumittava vai koko kehon toiminnan pysäyttävä. Andréas ottaakin nyt päivän kerrallaan, parasta toivoen. Toivoen myös, että hän saisi yhteyden tyttäreensä, johon hän on kaikki mahdolliset yhteystiedot kadottanut vuosien saatossa.  RPG character greated by trey | Face borrowed from Jyrki Linnankivi | In use at From New York With Love |